"Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh. 13:35
Suolahden
Helluntaiseurakunta on pieni, mutta vireä ja lämminhenkinen
yhteisö, jossa monenlaiset persoonat ja ikäpolvet kohtaavat
toisiaan. Evankeliumin eteenpäin vieminen, uskovien yhteys sekä
kasvaminen Raamatun ja Pyhän Hengen ohjauksessa ovat seurakunnan tärkeimpiä tehtäviä. Seurakuntaan mahtuu paljon toimintaa ja työmuotoja, joista kerrotaan
näillä sivuilla lisää.
Suolahden Helluntaiseurakunta kuuluu Suomen Helluntaikirkko -nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Seurakuntamme pastorina toimii Heikki Lehtinen. Seurakunta tutustui Heikkiin jo 80-luvun alussa, jolloin hän palveli seurakunnan pastorina reilut kolme vuotta. Sitä ennen Lehtiset toimivat siirtolaistyössä Ruotsissa sekä lähetystyössä Papuan Uudella Guinealla. Suolahdesta Lehtiset siirtyivät jälleen 80-luvulla Papuan Uudelle Guinealle ja palasivat sieltä Äänekoskelle, jossa Heikki on toiminut Äänekosken helluntaiseurakunnan pastorina pariinkin otteeseen. Viimeisin palveluspaikka oli Huittisten helluntaiseurakunta.
Palkatun pastorin lisäksi seurakunnan toiminta perustuu vapaaehtoisiin jäseniin,
jotka omalla panoksellaan ovat työssä mukana. Tavoite onkin, että jokainen voisi löytää oman
paikkansa ja kutsumuksensa yhteisessä työssä.
Seurakunnan johtoryhmään, eli vanhimmistoon, kuuluvat pastorin lisäksi: Erkki Heinonen, Hannu Heinonen, Pekka Hämäläinen, Lauri Pirkkalainen,
Arto Rauhala, Jani Rautiainen, Vesa Turunen, Jani Utriainen ja Erkki Väisänen.
Seurakunnan normaalin viikkorytmin muodostavat sunnuntain jumalanpalvelukset klo 11 sekä tiistai-illan rukouskokous
klo 19. Noin puolentoista tunnin mittainen sunnuntain tilaisuus
pitää sisällään Raamatun opetusta,
rukousta ja laulua. Samaan aikaan sivusalissa on lapsille pyhäkoulu*.
Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina järjestetään
ehtoollisjuhla ja kuukauden toisena tiistaina rukous- ja ylistyspainotteinen
Taivaasta tuulee -ilta*. Kuukauden kolmantena sunnuntaina on pyritty pitämään erityisesti etsijöille suunnattu Hyvän sanoman ilta klo 18. Olet aina tervetullut tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumin sanomaa rakastavasta
Jumalasta sekä saamaan esirukous- ja sielunhoitoapua. Tietoa muista
tilaisuuksista, ks. tilaisuudet.
Suolahden Helluntaiseurakunta toimii myös lähipitäjissä. Sumiaisissa, joka on Äänekoskeen kuuluva taajama, kokoonnutaan kodeissa ja Konnevedellä
Hyvän Sanoman keskuksessa. Myös Särkisalossa ja Laukaan Äijälässä järjestetään ajoittain kotikokouksia
ja rukouspiirejä. Sumiaisissa on kokoonnuttu myös Raittitemppeli -nimisessä vuokratilassa, jonka yhteydessä toimi myös lähetyskirpputori. Raittitemppelillä ehdittiin kokoontua vuodesta 1998 saakka. Raittitemppelin toiminta päättyi vuoden 2009 lopulla.
Kuvia joulujuhlasta 2007
* Ei kesäaikana
|