Suolahden Helluntaiseurakunta

Kotikirkko, Niemelänkatu 5

Musiikki 

Musiikki on olennainen osa seurakunnan elämää. Tilaisuuksiin kuuluu sekä yhteislaulua että erilaisten lauluryhmien ja solistien esityksiä. Musiikkitoiminta on vuosien varrella ollut vilkasta nuoriso- ym. kuoroineen ja ryhmineen.

Lapsikuoro aloitti toimintansa syksyllä 2008 Satu Utriaisen vetämänä. Mukana on kymmenkunta ala-asteikäistä laulajaa ja harjoituksia pidetään parin viikon välein. Lasten iloisia ja reippaita lauluja saadaan kuulla jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa.

Nuorten ryhmän silloin tällöin johtama ylistysmusiikki vie omalta osaltaan seurakuntaa Jumalan läsnäolon virvoittavaan ilmapiiriin.

Legendaarinen Valoansa-bändi Äänekosken Keskuspuistossa v.2002Pisara -lauluryhmä toimii Eeva Malisen johdolla. Pisaraan kuuluu viisi naislaulajaa. Musiikki painottuu ylistyslauluihin ja ryhmä toimii ylistyksen johtajana mm. Taivaasta tuulee -illoissa.

Miesten bändi keskittyy useimmiten esittävään musiikkiin hieman pohdiskelevammilla lauluillaan. Koskettimissa Jani U., kitarassa Jani R., bassossa Vesku, rummuissa Atte.

Aika ajoin saamme myös kuulla Niemisen perheen kauniita lauluja. Pianistina Eerika, rummuissa Patrik ja kitarassa Jouko.

Ristin Sotilaat on seurakunnassa pitkään vaikuttanut miesten lauluryhmä. Erkki Väisäsen johdolla toimiva kokoonpano saattaa ajoittain hieman vaihdella, mutta ristintyöstä kertovat laulut eivät jätä sanomaa epäselväksi. Moniäänisen mieslaulun lisäksi säestyksestä vastaa usein haitari, piano, kitara ja rummut.

Noin kerran kuukaudessa pyritään myös kokoamaan lauluryhmä vanhainkotivierailuja varten, joista onkin tullut hyvin myönteistä palautetta sekä vanhuksilta että hoitohenkilökunnalta.

 

"Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään! Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan." Ps. 96:2

Suolahden Helluntaiseurakunta, Niemelänkatu 5  44200 Suolahti