Suolahden Helluntaiseurakunta

Kotikirkko, Niemelänkatu 5

Lähetystyö 

Lähetystyö on seurakunnan suuri haaste, mutta samalla myös voimavara. Jeesuksen lähetyskäskyyn pohjautuen tehtävänä on viedä ilosanomaa oman lähiympäristön lisäksi aina maailman ääriin saakka!

Anne ja Hannu Lahtinen

Seurakuntamme lähetteinä toimivat tällä hetkellä Anne ja Hannu Lahtinen. Yhdessä poikiensa Joelin ja Joonatanin kanssa he asuivat pitkään Lähi-Idässä, kunnes joutuivat poistumaan maasta viranomaisten toimesta.

MoskeijaHannu jatkaa työtä Suomesta käsin Fidan pioneerityön koordinaattorina tehden lähetys- ja koulutusmatkoja Eurooppaan, Afrikkaan, Lähi-Itään ja Aasiaan. Kannatusvastuussa toimivat lisäksi Porvoon Helluntaiseurakunta, Pornaisten rukouspiiri sekä Lahtisten aikaisemman työkohteen seurakunta Saksan Schneebergissä.

Annen ja Hannun voimakas lähetysnäky on ollut jatkuva ilonaihe ja siunaus koko seurakunnallemme. Yhdessä saamme olla mukana tärkeässä työssä muistaen Hannua ja koko Lahtisten perhettä rukouksin, että Jumala pitäisi huolen ja antaisi runsaan sadon kylvetylle evankeliumin siemenelle!

Lue Hannun terveiset Korean matkalta kesällä 2011!

Leena Kauppinen

Leena 70v. Vuonna 2000 jäi eläkkeelle pitkäaikainen Taiwanin lähettimme Leena Kauppinen, joka jatkaa oloaan ja työtään edelleen Taiwanin saarella niin kauan kuin voimia riittää. "Lähetyskäskystä ei noin vain eläkkeelle jäädä", kuten Leena itse kertoo. Hän on ollut lähettinä Taiwanilla jo vuodesta 1968 ja on ollut mukana paikallisen seurakunnan ja raamattukoulun perustamisessa. Taiwanin vuosien välissä Leena toimi muutaman vuoden myös Bangladeshissa tunnetun lastenkodin perustajan, edesmenneen Annikki Raatikaisen, apurina.

Karjalan työ, kirpputori, lähetyspiirit

Seurakuntamme on myös useiden vuosien ajan tehnyt Jaakko Kalkun johdolla lähetys- ja avustustyötä Karjalassa, Pitkärannan kaupungissa sekä Impilahden pitäjässä.

Varoja lähetystyöhön on kerätty vapaaehtoisten kolehtien ja kannatusten lisäksi myös kirpputorien tuotolla. Suolahden Lähetyksen Kirpputorin toiminta loppui kannattamattomana vuoden 2009 lopussa. Kirpputori ehti palvella kaupunkilaisia vuodesta 1981 asti ensin SuVUL ry:n (nyk. FIDA) alaisuudessa ja v. 1990 alkaen seurakunnan omistuksessa. Aluksi toimittiin Niemelänkadulla jo puretussa kiinteistössä ja v. 1996 siirryttiin Keiteleentien liiketiloihin. Sumiaisten keskustassa sijainneen Raittitemppelin yhteydessä toimi myös kirpputori vuodesta 1999 vuoden 2009 loppuun. Kirpputorien tuotoilla ja vaatelähetyksillä on vuosien saatossa avustettu useita tärkeitä lähetyskohteita ympäri maailmaa.

Torstaisin seurakunnassamme kokoontuu myös vireä lähetyspiiri, jossa valmistetaan monenlaista sukkaa ja mattoa ynnä muuta seurakunnan myyjäisiä varten, joiden tulot ohjautuvat suoraan lähetystyöhön. Lisäksi Sumiaisissa kokoontuu oma lähetyspiiri.

Muuta: ks. Marjo Utriainen lähetystyöharjoittelussa Intiassa v. 2006

Suolahden Helluntaiseurakunta, Niemelänkatu 5  44200 Suolahti