Suolahden Helluntaiseurakunnan 50-vuotiskertomus
Perustaminen |
Rukoushuone |
Työ ja toiminta |
Lähetystyö |
Työntekijät |
Vanhimmisto ja hallitus |
Loppusanat |
Juhlakuvia
Perustaminen
Seurakuntamme perustamispäiväksi on merkitty 14.12.1952, mutta työ seudulla on toki vanhempaa. Historiatiedon mukaan helluntailaisuutta on esiintynyt alueella jo vuodesta 1914 lähtien ja muistitiedon mukaan ensimmäinen sanoman julistaja oli Lauri Hokkanen 30-luvulla. Nykyisen seurakunnan työ alkoi Jyväskylän Helluntaiseurakunnan alaisena rukouspiirinä vuonna 1946. Työn painopiste oli naapurikunnassa Äänekoskella ja vastuunkantajina toimivat Emil Ilmoniemi ja Alpo Auvinen. Ensimmäinen kastetilaisuus pidettiin Äänekosken Piilolanniemessä 40-luvun lopussa.
Seurakunnan järjestäytyminen vuonna 1952 tapahtui Äänekoskella Yhteiskoulun juhlasalissa. Seurakuntaan liittyi alussa 55 henkeä, joista suolahtelaisia oli 10. Seurakunnan nimeksi tuli "Äänekosken - Suolahden Helluntaiseurakunta" ja työalueena oli Äänekoski, Suolahti, Konginkangas, Konnevesi, Sumiainen sekä osia Laukaasta ja Saarijärven Häkkilä. Äänekoskelle perustettiin 80-luvulla oma paikallisseurakunta, jolloin nimeksi jäi Suolahden helluntaiseurakunta. Tällä hetkellä työalueeseen kuuluvat Suolahti, Konnevesi, Sumiainen, Särkisalo sekä Laukaan Äijälä.
Rukoushuone (alkuun)
Seurakunnan kannalta tärkeää on oma rukoushuone, jossa säännöllisesti voidaan kokoontua. Vuonna 1959 vuokrattiin ensimmäinen kokoontumistila, joka oli käytössä seitsemän vuotta. Tilan käytyä ahtaaksi vuokrattiin samasta rakennuksesta myöhemmin autotallisiipi, joka remontoitiin kokoustilaksi. Nykyisen rukoushuoneen tontti ostettiin Suolahden Työväenyhdistykseltä vuonna 1969 ja rakennustöiden päätyttyä pidettiin vihkiäiset vuonna 1972. Vuonna 1988 valmistui rakennuksen laajennusosa ja rukoushuone sai nykyiset mittansa. 90-luvulla tiloja on remontoitu muun muassa keittiön, katon, asuinhuoneiston ja viimeksi äänentoiston osalta.
Konneveden rukouspiiri vuokrasi ensimmäisen oman kokoontumistilansa vuonna 1985. Vuonna 1994 tilaksi vakiintui nykyinen Hyvän Sanoman keskus. Myös Sumiaisissa kaivattiin omaa kokouspaikkaa ja se vuokrattiin vuonna 1998 entisestä liiketilasta. Sijaintinsa mukaisesti tila sai nimekseen Raittitemppeli. Ennen vakituisia tiloja kokoontumisia pidettiin kodeissa.
Työ ja toiminta (alkuun)
Seurakunnan toiminta ja evankelioimistyö on ollut monimuotoista alusta lähtien. Telttakokouksia on pidetty ympäri kyläkuntia vuodesta 1954 saakka. Suurempia tapahtumia ja kampanjoita, kuten aktioita, kokoussarjoja, musiikkitapahtumia, radiotoimintaa, lehtimyyntikampanjoita ynnä muuta, on ollut vuosittain. Usein olemme saaneet tehdä hedelmällistä yhteistyötä muiden seurakuntien kanssa. Lisäksi on tehty muun muassa koulu- ja laitosvierailuja.
Sisäisen toiminnan runkona ovat perinteisesti olleet sunnuntain opetustilaisuudet ja tiistain rukousillat. Sunnuntaisin on kokoonnuttu koko seurakunnan voimin ja tiistaisin omissa rukouspiireissä Suolahdessa, Konnevedellä ja Sumiaisissa. Tällä hetkellä muita koko seurakunnan yhteisiä tilaisuuksia edustavat tiistain aamurukoushetket Suolahdessa, ajoittain järjestettävät evankelioimistilaisuudet eri paikkakunnilla sekä kerran kuukaudessa pidettävät Pyhän Hengen illat. Muita kokoontumisia rukouksen, opetuksen ja yhdessäolon merkeissä on monenlaisille ryhmille.
Työmuodoista ehkä tärkeintä edustaa vuosien saatossa vilkkaana toiminut lapsityö pyhäkouluineen, kerhoineen ja leireineen. Kesä- ja talvileirejä on pidetty aina vuodesta 1954 saakka Kangaslammen leirikeskuksessa sekä monissa muissa tiloissa. Viime vuosina on järjestetty yhdessä muiden seurakuntien, järjestöjen ja kaupungin kanssa Lystilauantai-tapahtumia, jotka ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton. äitien ja perheen pienimpien ilona on viime vuosina toiminut äitilapsipiiri.
Nuorten toiminta on jakaantunut ikäryhmien mukaan kolmeen osaan. Varhaisnuorille on ollut omia kokoontumisia, harrastustoimintaa ja retkiä. Vähän varttuneemmat nuoret ovat kokoontuneet nuortenilloissa, järjestäneet musiikkitapahtumia, leirejä, näytelmiä, teetupa-iltoja sekä muuta toimintaa. Aika ajoin ovat aikuiset nuoret järjestäneet yhteisiä keskusteluiltoja.
Seurakunnan musiikkitoiminta on vuosien varrella ollut aktiivista. Pitkään toiminut kuorotyö hiipui viime vuosikymmenen lopulla johtajapulaan, mutta tilapäisiä lauluryhmiä on koottu tilaisuuksia ja laitosvierailuja varten. Tällä hetkellä musiikkiryhmistä ovat toiminnassa Ristin Sotilaat sekä vuonna 1994 aloittanut Pisara. 90-luvulla vaikutti pitkään vireä nuorisokuoro, sittemmin nuoret ovat palvelleet muun muassa säestyksessä ja bänditoiminnassa. Muista musiikkivoimista mainittakoon aikanaan toiminut lapsikuoro sekä lukuisat yksinlaulajat ja esiintyjät.
Paljon muutakin toimintaa on seurakuntaan kuluneiden vuosikymmenien aikana mahtunut. Eläkeläisille on ollut omat kokoontumisensa. On järjestetty matkoja, ulkoilu- ja virkistyspäiviä kaiken ikäisille. On ollut avioliittoiltoja, puhelinhartauksien pitoa, lehti- ja kirjallisuustyötä, raamattupiirejä, naisten iltoja, ystävätoimintaa, kotiryhmiä ynnä muuta. Toiminta sinänsä ei ole itsetarkoitus, vaan Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttaminen yksilötasolla niin seurakunnan keskellä kuin lähimmäistemme rinnalla arkielämässäkin. Vapaaehtoisia vastuunkantajia erilaisiin, mutta samanarvoisiin työmuotoihin on Jumalan armosta aina siunaantunut, siitä jokaiselle kiitos. Jumala on luvannut palvelijoillensa palkan uskollisuuden, ei tehtävän laadun mukaan. Tavoite on, että jokainen seurakunnan jäsen voisi palvella omalla paikallaan juuri siinä tehtävässä, jonka Herra on antanut, oli se sitten puhujana, laulajana, esirukoilijana, lahjoituksin tai lukemattomissa käytännön tehtävissä keittiöllä, kiinteistöjen hoidossa, kirjanpidossa, leireillä, miksauksessa, kirjamyynnissä ja niin edelleen.
Lähetystyö (alkuun)
Lähetystyö on seurakunnan ehdoton voimavara ja elinehto. Olemme olleet mukana sekä Suomen helluntaiherätyksen eri yhdistysten että yksityisten henkilöiden työn tukemisessa varoin ja rukouksin. Varoja työhön on kolehtien lisäksi koottu menestyksellisesti vuonna 1990 seurakunnan vastuulle siirtyneellä kirpputoritoiminnalla Suolahdessa sekä viime vuosina myös Sumiaisissa. Vuodesta 1960 lähtien ovat lähetyspiirit tehneet arvokasta työtä lähetysiltojen ja myyjäisten merkeissä.
Vuonna 1968 seurakuntamme ryhtyi yhdessä Jyväskylän Helluntaiseurakunnan kanssa kannattamaan Taiwanin lähettiämme, Leena Kauppista, ja vuodesta 1974 alkaen Suolahti vastasi yksin hänen kannatuksestaan. Leena jäi eläkkeelle työstään vuonna 2000, mutta asuu edelleen Taiwanilla ja jatkaa työtä voimiensa mukaan. Lähetystyöstä kun ei noin vain eläkkeelle jäädä, kuten Leena itse kertoo.
Vuoden 2001 alusta lähtien saivat pitkään lähetyskandidaatteina olleet Anne ja Hannu Lahtinen lähteä toteuttamaan näkyään arabimaiden evankelioimisesta. Oman seurakuntamme ohella kannatuksesta huolehtii Porvoon Helluntaiseurakunta. Lahtiset ovat sitä ennenkin olleet monella tapaa mukana seurakunnan tehtävissä sekä lähetystyössä, muun muassa aktiomatkoilla entisen Itä-Saksan alueilla 90-luvun alkupuolella.
Karjalan työtä olemme tehneet 90-luvun alusta saakka Jaakko Kalkun johdolla. Lukemattomat kokous- ja avustusmatkat Pitkärannan kaupunkiin sekä Impilahden pitäjään ovat olleet suureksi siunaukseksi paikalliselle seurakunnalle rajan takana niin hengellisesti kuin aineellisestikin. Vuosina 1984-1987 olemme lisäksi osallistuneet Heikki Lehtisen perheen kannatukseen Papua Uudella Guinealla.
Työntekijät (alkuun)
Vaikka työn laajuus edellyttää jokaisen jäsenen mukanaoloa, tarvitaan kuitenkin päätoimista työntekijää hoitamaan julistus- ja opetustyötä sekä erinäisiä palvelutehtäviä. Tässä tehtävässä ovat vuosien aikana palvelleet seuraavat henkilöt:
Seurakunnan työntekijöinä:
Arvid Böhm 1953-1954
Alpo Auvinen 1955-1959
Onni Viinikainen 1954, 2kk ja 1960-1961
Sauli Oksanen 1.1.1965-31.8.1974
Pentti Waldén 1.9.1974-15.8.1981
Kari Sirkka 9.1.1977-18.5.1980
Heikki Lehtinen 9.9.1981-31.10.1984
Kauko Vehniäinen 1.8.1985-4.9.1988
Tuomo Mantsinen 1.6.1989-30.6.1999
Tapio Sopanen 1.9.2000-31.12.2001
Mika Vehkasaari 1.9.2002-31.12.2007
Heikki Lehtinen 8.10.2007-
Evankelistoina:
Anna Hyvönen 1972-1980
Juha Rajala 24.10.1982-30.10.1983
Helvi Liukkonen 11.12.1985-30.6.1992
Valma ja Yrjö Holappa 1.9.1993-
Lähetystyöntekijöinä:
Leena Kauppinen 1968-2000
Hannu ja Anne Lahtinen 1.1.2001-
Vanhimmisto ja hallitus (alkuun)
Pastorin kanssa yhteistyössä toimii vanhimmisto. Viime vuosina seurakunnan ollessa ajoittain pitkiäkin kausia ilman palkattua työntekijää, on vanhimmistolla ollut tärkeä rooli työn jatkuvuuden kannalta.
Taloudellisissa ja juridisissa asioissa vastuun kantaa Suolahden Siion Ry:n hallitus. Kuluneina vuosikymmeninä merkille pantava asia on ollut Jumalan huolenpito suurienkin taloudellisten haasteiden edessä. Kaikki seurakunnan toimintaan, lähetystyöhön ja avustuksiin tarvittavat varat tulevat vapaaehtoisilla lahjoituksilla, ja aina kaikista menoista on yhteisvoimin Jumalan avulla selvitty. Kiitos siitä kuuluu uskollisille palvelijoille sekä ennen kaikkea Elon Herralle. Vuoden 2001 tilinpäätöksessä menojen jakautuma prosentteina oli seuraava:
Sisälähetys 50 %
Ulkolähetys 25 %
Kirpputorivarat lähetys- ja avustustyöhön 18 %
Kirjallisuustyö 7 %
Loppusanat (alkuun)
Vaikka olemme kiitollisin mielin saaneet nähdä, kuinka Herra on voimallisesti siunannut seurakuntaansa menneiden vuosikymmenien aikana, ei laakereille auta jäädä lepäämään. Viime vuosien jatkuva jäsenmäärän väheneminen kertoo omaa viestiään tämän ajan haasteista seurakuntaelämässä. Tämä huoli on saanut aikaan työnäyn ja toimintatapojen uudelleen tarkennusta sekä yhteistä janoa ja rukousta Jumalan puoleen, jotta voisimme tulevinakin päivinä olla evankeliumin valona ja toivon tuojana tämän päivän ihmisille. Rohkein ja valoisin odotuksin haluamme jatkaa työtä Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen uudistavan voiman vaikutuksessa uskoen, että seurakunta on edelleenkin se kanava, jonka kautta Jumala maan päällä toimii siihen saakka, kunnes Hän palaa omiansa noutamaan.
|